Suomeksi | In English
TIETO ON JOHTAMISEN TYÖKALU
Tietojohtaminen perustuu faktoihin. Onnistuneet päätökset eivät löydy mielikuvista.
Promain Oy on yhdessä VTT Rakennus ja yhdyskuntatekniikan kanssa tehnyt jo yli viidentoista vuoden ajan yritysten energian käytön, kulutuksen ja ympäristönhallinnan benchmarkingvertailuja. Mitä mikin toimenpide sai aikaan, mihin suuntaan kulutuksen käyrä lähti ja miten paljon. Miten tulos sijoittuu muiden tuloksiin nähden.
Vihreät arvot maksavat, mutta myös säästävät. Miten paljon yrityksesi voi niihin satsata tai paljonko säästää. Ympäristökustannukset ovat hallittavissa.
Promain Oy:n vertaileva raportointi on päiväkirja mestaruuteen. Työväline, joka kertoo, jos katto vuotaa, vaikkei pisaraakaan näy.
Mittaa päätösten vaikutus - vertaile
Oman yrityksen tilanne on tiedossasi. Mutta onko se hyvä vai huono. Kulkeeko seurantakohteen taso ylälinjaa vai alalinjaa verrattuna vastaaviin yrityksiin. Kuinka kaukana se on kauden kärkituloksesta.
Linja jolla yrityksesi kulkee on tärkeämpi tietää kuin yksittäinen numeerinen tieto. Vertailu suoraan yrityksestä toiseen ei yksittäisenä tietona toimi. Vasta normalisoituna ja jatkuvana vertailukelpoinen raportti antaa todellisen työkalun Sinulle. Kertoo, onko suuntasi nousujohteinen vai laskeva. Päätösten tulos näkyy vertailtavina faktoina.
Raportointia edelleen kehitetty
Promain-palvelun raportointi on hyvin joustava ja sitä on edelleen kehitetty. Vertailtavia kohteita ja vertailutietoja on yhä enemmän. Laaja-alainen tietojen seuranta on mahdollista: energia, kiinteistöt, tuotanto, katkot, kunnossapito, palvelut, ympäristö, jne.
Raportoinnit nyt myös neljännesvuosittain, kuukausittain, vuosiraporttien lisäksi!
Omat muistiinpanot! Omat tavoitearvot!
Jokainen muutos on seuraus jostakin. Tekemäsi päätökset ja niiden vaikutukset näet nyt omassa tietokannassasi omina muistiinpanoina vuosien jälkeenkin. Kellastuvat muistilaput häviävät, tallenna tekemäsi päätökset raportin yhteyteen. Muistiinpanosi tiedot ovat vain omassa hallinnassasi.
Aseta omat tavoitearvot. Päätä mitä täytyy tapahtua ja missä ajassa. Näet päätösten ja muutosten keskinäiset seuraukset vuodesta toiseen.
PROMAIN ASIAKKAAT JOHTAVAT TIEDOLLA. HEILLÄ ON MITTARI MIKÄ KERTOO PÄÄTÖSTEN TEON ONNISTUMISEN.
